Olipa kerran taitava timanttivaras, jota kiinnostivat vain kaikkein hienoimmat jalokivet. Varas norkoili timanttikauppojen nurkilla ja piti silmällä erityisen arvokkaiden kivien ostajia, jotta voisi käydä heidän taskuillaan. Eräänä päivänä hän näki tunnetun timanttikauppiaan ostavan jalokiven, jota hän oli himoinnut koko ikänsä. Se oli timanteista kaunein, puhtain ja virheettömin. Hän seurasi innoissaan timanttikauppiasta junaan ja nousi samaan vaunuosastoon.

Koko kolmipäiväisen matkan ajan hän yritti napata timantin kauppiaan taskusta. Kun matka päättyi eikä hän ollut vieläkään löytänyt jalokiveä, hän oli hyvin pettynyt. Hän oli etevä varas, mutta vaikka hän oli pannut kaiken taitonsa peliin, hän ei ollut saanut tuota harvinaista ja kallisarvoista jalokiveä itselleen.

Kun timanttikauppias nousi junasta, taskuvaras lähti jälleen seuraamaan häntä. Lopulta varas ei kestänyt enää vaan meni kauppiaan luo ja sanoi: "Hyvä herra, olen kuuluisa timanttivaras. Näin teidän ostavan sen upean timantin ja seurasin teitä junaan. Vaikka käytin kaikki taitoni, jotka olen vuosien mittaan hionut huippuunsa, en siltikään löytänyt jalokiveä. Minun täytyy saada kuulla salaisuutenne. Olkaa kiltti ja kertokaa, kuinka pystyitte piilottamaan sen minulta?"

Timanttikauppias vastasi: "Huomasin, että piditte minua silmällä timanttikorttelissa, ja epäilin teitä taskuvarkaaksi. Niinpä kätkin timantin paikkaan, josta ajattelin teidän sitä viimeiseksi etsivän." Ja näin sanottuaan kauppias kaivoi timantin esiin - varkaan omasta taskusta.